Missä mä oon ollu?

Tai siis niin, miten onkin päässyt kuluun näin pitkään siitä kun oon kirjoittanut tänne mitään? No syyhän on se että on ollu ihan hirvee kiire ja koko ajan ja loppua ei näy. phuuh... Tai no nyt on vähän vapaata, kun oon äänen takia saikella. Ääni on, no aika maassa. :) Kuuluu musta jotain, mutta ei paljoa. Toivottavasti koirat malttaa kuunnell tätäkin vähää, kun tänään kotiutuvat. Mutta mennäänpä ajassa vähän taaksepäin, niin päästään aika järjestyksessä käymään näitä läpi. Torstaina 16.11 oltiin Imirin kanssa tokoilemassa. Se jaksoi ihan ok ja teki paremmalla vireellä seuruuta kuin yleensä, mutta jätättää se silti. Jäävistä maahanmeno oli hidasta mutta teki ja seisomaan jäänti suorastaan loistavaa!! Istumaankin jäi hienosti, vaikka sitä ei oo juurikaan tehty. Luoksetulot oli Imirmäisi eli välillä nopeemmin ja välillä hitaammin. Sitten oli maassaoloa ja se meni ihan kivasti. Alussa oli kiva sellainen sählinki, kun laitettiin koirat maahan ja sit en muista mitä kouluttaja teki, mutta kaikki muut koirat hyppäs ylös ja lähti, paitsi Imir!! Kehuin sitä kovin ja se vissiin otti sen vapautuksena, koskapa nousi ja tuli hakeen nannaa... Eli periaatteessa meni hyvin käytin vain väärää sanaa kehuun.. minun vika, koira teki hyvin. Sitten tehtiin vähän pienemmällä välimatkalla ja ajalla pari kertaa ja sehän meni hienosti. Eli siis pääajatuksena tais olla että menipä kivasti.

Perjantaina olikin sitten molempien rally. Kári oli tällä kertaa vähän turhan kiinnostunut muista. Tai siis sain sen kyllä innostumaan ja tekemään, mutta vähän oli sellaista, mitä jos mä kutenkin saisin leikkiä noiden muiden kanssa.. Selkeesti liian pitkä väli viimeisistä leikkireffeistä. :D Mutta kyllä se hienosti teki. On toi vaan tollanen luksuspentu. Imirkin teki omissa reeneissään hienosti. Tein tällä kertaa vain yhden radan ja hyvä niin, koska se meni hyvin ja kun mentiin odottaan muiden ratoja niin Imir alkoi nukkua. Alkuun siis tietty tehtiin yksittäisi kylttejä, peruutusta ja sellaisia uusia käännöksiä. Imirillä ei ollut niissä mitään ongelmaa kunhan mä tajusin mitä tehdään. On se vaan hieno koira. Mutta vain hallissa! Tai kiinni.. Kuten kohta käy ilmi.

                                                      Kárin mielestä edelleen on ihan uintikelit

La-su koirat oli hoitolassa, kun olin yön töissä. Su sitten menin pitkästä aikaa näy ja toko koulutukseen. Tarkoitus oli ensin ottaa Imir, ja sanoin jo autossa reenikamulle että se on vaikeempaa kuin ottaa Kári ensin, kun Kári vaan yrittää puskea ulos. Ei oo vielä ihan mennyt täysin perille tuo odota... No yleensä mä laitan aina remmin lenkin ranteen ympäri, jotta ei pääse luistaan.. Arvaa unohdinko? Ja tietenkin remmi pääsi luistaan. Ja tietenkin siinä pihassa yksi auto just tuli ja liikkui ja Imir meni ihan kierroksille. Ja sitten se teki jotain mitä en olis ikinä uskonut sen tekevän! Se kävi remmissä olevan terrierin päälle... Häpesin niin paljon että ette tiedä. Siis toki se terrierikin rähisi Imirille, mutta silti. Ja siis mitään korviahan tuolla ei ole kun se noin "pääsee vahingossa" irti.. No siinä sitten sain remmin takas käteen ja tuo teki Jekyll ja Hyde tempun ja oli kuin ei olis ikinä mitään tehnyt ja istui mun viereen aivan hiljaisena ja rauhallisena. *pyörittelee silmiä*. Terrerille ei onneksi tullut mitään haavaa ja mä kyllä yritin tarjota mitä vaan, jos jotain tulee, mutta ei ne sit halunneet ja kun tilanne rauhoittui niin ainakin omistava mies oli melko ymmärtäväinen. Reeneissä se sitten tulikin usein meidän lähelle, varmaan just sen takia, ettei koiralle jää mitään kammoja, mun koiraa kohtaan. Ja ei se ainakaan meille rähissy, joten ei nyt vissiin ihan hirveitä oltu sit enää. Imiriähän ei sitten remmissä se kiinnostanut enää pätkääkään, hyvä että huomasi ketään koiraa koko hallissa. Pölö otus. En ihmettele sitä että Imir meni ihan kierroksille tuosta autosta, mutta että tolleen meni remmissä olijan päälle! Koira joka on aina väistellyt muita puistossakin? En tajua, toivottavasti ei enää ikinä. Ja pitää nyt tietty puistossakin kattoo tarkemmin, ettei rupee uroksille uhoomaan. Siinä vaiheessa se saa jäädä kotiin ja meen sit vaan Kárin kanssa. No toivotaan ettei tartte.

Vähän ennen kun näy vaihtui tokoon vaihdoin sitten koiraa. Tässä vaihdossa ei ole ongelmaa. :) Kárin kanssa sisälle ja ehdittiin vielä lääpittäväksi ja kehää juoksemaan ja edestakaskin. Kári vähän alussa veti, mutta johan oli nami vahva juttu ja sain koiran ruotuun. Sitten vaihtui tokoksi ja jostain syystä mä vähän niinkuin vahingossa ajauduin osaavampien ryhmään. No ei siinä mitään, Kárihan seuraa kuin ammattilainen ja tekee muitakin juttuja ok, joten ei siinä mitään. Eka olikin seuruuta ja ohjeena oli, että mun pitäis kävellä lujempaa, kun muuten mun koira alkaa edistää. Oon varmaan niin tottunut siihen että Imir ei tule, että huomaamattani kävelen liian hiljaa. No sitten oli jääviä, ensin maahnamenon kanssa. Tässähän Kári tarvii vielä selkeän käsiavun, mutta jää kyllä sinne, vaikka mä jatkan matkaa ja odottaa kyllä vapautusta, ennen kuin nousee ylös. Tästäkin saatiin kehuja ja ohjaaja käski, että mun pitää yrittää nopeesti vähentää käsiapua, kun koira kuitenkin tekee jo. Eli käsavut kuriin. Sitten oli seisomaan jäämistä. Tätähän me ei olla harjoiteltu, mutta yllättäen kyllä toi vaan pyssäsi, kun käsiavulla ilmaisin seis ja jäikin siihen vaikka siirryin sen eteen. Ohjaajalata tuli taas kehuja ja sanoi, että nopeasti tuokin etenee jos vain reenataan kun kuitenkin jo pysähtyy noinkin nätisti. Eli hienostihan se meni. :D Koulutukset siis menneet varsin kivasti tässä, toi yks episodi vaan teitty vähän painaa..

                                                                 hölmö häsääjä...

Maananantaina olikin aktiivista, kun ensin aamulla lenkki, sitten töihin ja sitten käveltiin rautatieasemalle, koska viikoksi mentiin koskiin. Sain sieltä matikan ja atk:n sijaisuuden ti-pe joten sinne siis. Pojat oli junassa mitä hienoiten, oltiin tosin ainoita koko lemmikkivaunussa, että saattoi sekin vaikuttaa. Molemmat nukkui. Ja sitten se toinen episodi. Eli Toijalan asemalla pitää kävellä alikulusta, että pääsee raiteelta asemalle. Siinä sitten Imir näki mun veljen siellä aseman edessä odottamassa. Menin rappusia alas kun yht´äkkiä mulla onkin kädessä vain Imirin remmi ja PANTA! Se helkutin kapistus siis meni rikki, siinä ja noin vain.. Ja tietenkin Imiriltä, joka lähtee kun ***** ammuttu ohjus, ja jolla ei oo korvia. No sehän siis juoksi ensin kauemmalle raiteelle kattoon jos sieltä pääsis, mun veljen luo, ei päässy ja sit takasin ja metrin päästä musta toiselle raiteelle, mutta ei sieltäkään päässy. Siitä mä sit sainkin sen kiinn kun se hyppäsi takaisin laiturille sieltä raiteelta. Ja ei kun remmiviritelmä kaulaan ja menoksi. Mutta siis kyllä pelotti ihan sikana! Onneksi Toijala ei oo mikään Tampere ja onneksi mikään juna ei just kulkenut ja tuokin raide mille vikaksi hyppäsi on sellainen missä ei juuri ikinä junaa ole. Ja sitten taas jos olis tapahtuntu pari sekuntia myöhemmin olis tuo pölö juossut suoraan mun veljen syliin kun olisi nähnyt sen siellä rappusten yläpäässä. Ja niin onneksi tuossa ei oo mitään autotietä vieressä. Ja onneksi muut matkaajatkin oli ihan ymmärtäväisiä eikä kukaan pelännyt vaikka Imir juoksi siellä irti haukkuen. Toisaalta olen suunnattoman onnellinen että meni vasta Toijalassa. jos olis menny Turussa, ennen kuin päästiin junaan, niin mulla ei varmaan olisi enää mitään vanhempaa koiraa. Eli oli tässä hyvääkin, jos sen nyt sit piti mennä rikki, niin mieluummin tuolla kuin Turussa. Se olis siis hurtan kankainen panta ja sen se muovilukko meni rikki. Ihan noin vain.. tosi kiva.. No hengissä selvittiin onneksi taas.

Valkeakoskella ei pahemmin reenitty, keskiviikkona kävin Kárin kanssa läheisellä kentällä vähän reenimässä ja hyvinhän se meni. Tehtiin noita jääviä ja seuruuta. Maahan ja istumaan jää ihan kivasti, istumaan jopa ilman käsimerkkiä, mutta seisomaan jututssa on kyllä vielä työtä. Ihan kivasti pääasiassa meni kuitenkin. Torstaina mä meninkin sitten tutuille yöksi, kun perjantaina olin ensin koulussa ja sitten Turkuun ja siitä yöhön, niin tarttin vähän paremmat unet kun mitä porukoilla saa. Ne kun herää ihan epäluonnollisen aikaisin, ja sit tietty koiratkin ja sit tietty minäkin... No joo pe-la yön ja l-su yön olin töissä ja sitten tää valmiiksi jo karhea ääni sanoi heippa moikka ja nyt oonkin sitten sitä myöten saikella keskiviikkoon asti. No onpahan aikaa koirille. :) Ihan kiva jo saadakin ne takaisin, mutta ehkä hyvä että eivät tulleet eilen, kun viime yönä nukuin sen 13 tuntia, niin oli vissiin jotain univelkaa kuitenkin.

Jyväskylän reissu

Eli lauantaina oli sitten edessä reissu kohti Jyväskylää. Olin päättänyt, että junalla mennään Tampereelle asti ja siitä sitten äiti ottaa meidät kyytiin ja matkaamme yhdessä sitten Jyväskylään äidin serkun luokse yöksi. Vähän mietin, että mitähän tästä junailusta kahden koiran kanssa tuleekaan. Imiristä en niinkään, sehän matkusaa kuin ei mitään, mutta kun pikkuiselle oli ensimmäinen junamatka ikinä. Rautatieasemalle lähdettiin kävellen, ihan koska ajattelin, että sittenpähän ovat saaneet hyvän lenkin pohjalle. Vähän siinä matkalla sateli, mutta ei niin paljoa että olisi ollut haittaakaan. Asemalla oltiin hyvissä ajoin ennen junan lähtöä ja kun lippukin oli jo etukäteen hankkittuna, niin mulle jäi hyvin aikaa vähän harjailla Imiriä ja Káriakin pikkuisen. Ja tietenkin vähän kuivata niitä ennen junaan menoa.

                                                                  "näyttelypuudeli"

Junaan meno sujui ihan hyvin. Imir poppasi sisään kuin ei mitään ja Kárikin pienen harkinnan jälkeen keräsi tassunsa ja ponkaisi junaan. Oli siis sellainen vanhanmallinen ritiläporrasvaunu. Lemmikkivaunu oilikin erilainen kuin missä ennen on matkustettu. tää oli sellainen isompi loosi, jossa penkit kiersi kaikki reunat ja keskellä oli sitten paljon tilaa.. No nyt se ei ollut mikään ongelma, kun muita matkustajia oli vain nainen tyttärensä ja puudelinsa kanssa. Mietin vaan, että miten oltais oltu jos kaikki paikat oliskin oltu myyty ja jokaisella koira? Ja varsinkin jos jollain olis ollut vähänkään agre koira? No onneksi ei ollut. Ja puudelihan matkusti vain sylissä, ei saanut laskea lattialle, eikä penkille vaan vain ja ainoastaan sai matkata sylissä... (Kun voi kuulemma saada lattiasta ja penkeistä täitä ja kaikkia pöpöjä ja turkki painuu) No joo aika pitkä sylitys, kun olivat menossa Jyväskylään asti kuitenkin.. Juna lähti ja konduktööri kävi ja silitteli poikia ja kehui kun ovat kauniita ja sitten Imir pistikin pötkölleen ja rupesi nukkumaan. Kári siinä pyöriskeli ja yritti aina välillä josko puudelia pääsisi moikkaamaan, mutta ei päässyt. Kun oltiin matkattu reilu tunti päätti Kárikin ottaa isommastaan mallia ja ruveta nukkumaan. Eli varsin helpolla päästiin, ei ääntelyä ei ongelmia ja hienosti lepäsivät molemmat. Ulospäin junasta Kárin sitten joutui nostamaan, kun oli rappuset vielä liina pelottavat ja hyppy iso. Siinä pieni kävely Tampereella ja sitten autoon ja kohti Jyväskylää.

Perillä ensin vähän lenkkeiltiin ja sitten mentiin yökylään. Äidin serkun kämppä on melkoisen lämmin, joten koirat joi aika paljon ja näin ollen ne piti ulkoiluttaa kerran yölläkin, hirveä vessahätä kun oli molemmilla. Muuten olivat ihan rauhassa ja nätisti. Aamulla sitten äiti tiputti mut ja Imirin näyttelypaikalle ja meni takaisin serkkunsa luo. Kun imir oli oman osansa suorittanut tuli äiti sen hakemaan ja lähtivät sitten pitkälle lenkille molempien koiruuksien kanssa.

                               tässä on yksi kuva missä selkeästi musta näkyy tuo "raskas vaikutelma"

Näyttelystä sitten. Imir käyttäytyi kuten se aina käyttäytyy näyttelyssä, eli hyvin. Haukahti se ehkä kolme kertaa koko aikana? Ja vaikka valiokehässä yksi koira piti aikamoista mekkalaa, niin Imiriä ei tuntunut kiinnostavan yhtään pätkää. Tuomarin mielestä Imir oli vähän raskas edestä, joten ei siis SA:ta, mutta ERI kuitenkin. Ja vielä kilpailuluokassakin kun pari koiraa alkoi kähistä, niin imir vain katsoi että kylläpä nuo jaksaakin.. :D Se on kyllä hauska, en muista että sillä olis ikinä ollut tarvetta vastata tuollaisiin rähinöihin paitsi joskus remmissä, jos joku on sille huutanut ensin. Mutta aika vähän sitäkään ja nykyään ei juuri ollenkaan. Hieno poika! No siis tuomarina oli Kim Viksö-Nielsen ja hän sanoi Imiristä näin:

3-vuotias. Antaa melko raskaan vaikutelman. Todella hyvä pää, oikeanlainen suu. Vähän löysä ylälinja, todella hyvä runko. Suorasti kulmautunut edestä, hyvin kulmautunut takaa. Oikeat kaksoiskannukset. Todella hyvä lyhyt turkki. Erinomainen temperamentti.

Että ihan tyytyväinen sai olla. Koirathan matkasivat  sitten Valkeakoskelle pariksi päiväksi äidin ja isän hoiviin ja palaavat Turkuun taas torstaina. Vähän oli maanantaina orpoa, kun oli vapaapäivä, mutta tänään onkin sitten töitä niin on kivakin että ovat siellä.

Lenkkeiluä ja laiskaa reenailua.

En muista noin kovin kauas (kymmenen päivän taa) mitä on tehty, mutta jos sitten mennään ihan tän viikon antimilla. :) Maanantaina äiti ja isä oli vielä täällä viikonlopun jäljiltä, joten äiti oli joskus viiden jäljistä käynyt koirien kanssa ulkona noin puoli tuntia tai jopa vähän yli. Koska olin menossa töihin käytiin kuitenkin vielä uudelleen sellainen tunnin lenkura tuossa vähän kasia ennen. Mentiin tonne pellolle niin Kári sai painella vapaana. Tuolla pellolla on sellainen outo efekti, että kun mennään rypsipellon puolelta olkipellolle, siis sänkeä molemmat, niin Imir innostuu ihan valtavasti ja leikkivät siellä kuin pienet pennut. Muuten se ei siis fleksissä juurikaan suostu leikkimään, mutta jostain syystä tuossa olkisänkkärillä leikkiminen on aivan hukeeta. Harmi vaan että se sänkkäri on aika lähellä tietä, niin en millään uskalla päästää Imiriä irti. Mä sitten ite juoksentelen sen fleksin kanssa perässä, jotta toiset voi mennä littaa yms. Tai no tuolloin aamulla se oli äiti joka juoksenteli siellä perässä. :D No töihin pääsin sitten porukoiden kyydillä ja näin ollen tulin sitten bussilla kotiin. Pyörällä olis nopeemmin, mutta no laiska mikä laiska. Ja toisaalta heti jos on riski mustalle jäälle niin en uskalla ollenkaan. Taidettiin kai käydä koirapuistossa töiden jälkeen.. Luulisin ainakin, en muista enää.

Tiistaina meillä oli oikein mukava päivä. Tai siis aamu otettiin tosi rauhaksiin, mutta sitten 12 maissa lähdettiin kohti tallia, tai oikeammin sen takana olevaa mettää. Olin päättänyt kokeilla ekan kerran miten sujuu kun nuo molemmat on yhtäaikaa irti. En ole näin ennen tehnyt, koska en oikein tiedä, jos toi vaikkaa oppii Imiriltä ettei tartte tulla. No tähän metsän mentiin just siks, että siellä pääsee niin pitkän lenkin ilman vastaantulijoita, että Imirkin ihan varmasti tulee ihan itse mun luo. Olin siis päättänyt, että en huuda sitä ainakaan ennen kuin on kerran tullut itse. Koska yleensä sen jälkeen muutenkin korvat taas toimii. Samaten päätin yrittää ottaa mahdollisimman rennon asenteen, ettei vahingossakaan mun ressaaminen aja sitä sellaiseen hulluun hilluntaan. No alku mentiin kuitenkin niin että Imir oli remmissä, halusin olla varma, että ravurit ei oo siellä juuri silloin. Tietyn matkan jälkeen päästin sitten Imirinkin remmistä. Ja voi kun toinen oli aivan jossain unelmamaailmassaan! Yllätyksekseni Kári kuunteli mua vallan mainiosti joka tapauksessa! Ja Imirkin sen omatoimi käynnin jälkeen oikein hienosti. Tää lenkki meni suorastaan todella paljon paremmin kuin luulin. :) Olen oikein tyytyväinen mun karvakorviin. Siellä oltiin yhteensä sellainen parisen tuntia, joten ainakin saivat kunnolla hillua. No Imir oli irti vain noin tunnin, mutta Kári lähes koko ajan. Sitten kävin vielä tallilla ja ratsastuksen jälkeen pääsivät koiratkin taas moikkaamaan heppoja. Kária taas alkuun vähän jännitti, mutta Imir oli rauhallinen kuten aina. Tosin tuntui vähän loukkaantuvan kun kaadoin Iken porkkanat sen kuppiin enkä heinien päälle, josta myös Imir niitä välillä syö. Kyllä oli kotona väsynyttä porukkaa muuten illalla.

Keskiviikkona käytiin ensin aamusta kävellen tuolla lemmikkitarvikkeessa. Tarvin pari juttua, joten päätin, että siitä tulee hyvä aamulenkki. Ja tulikin, tosin kahden koiran kanssa liikkeessä oli kyllä vähän hasardia. No ihan ok se kuitenkin meni. Sitten yhdeltä hain reenikamun ja hänen pennun ja mentiin Littoisiin metsään. Imir oli mulla ihan remmissä ja sepä sitä ärsytti, kun ei päässyt edes fleksin mittaa haistelemaan. No sai tyytyä osaansa. Pennut siinä paineli meneen, mutta ei tuo reenikamun pentu oikein innostunut Kárin kanssa leikkimään ja se jos mikä sitä ärsytti. Ja kun joku ei leiki sen kaa siitä tulee aika päällekäyvä ja äänekäs, mitä sitten taas reenikamun pentu vähän jännitti. Eli kierteenä ei hyvä. Mutta tulipahan sen juostua uudessa paikassa taasen. Kivaa oli kuitenkin!

Torstaina tein aamupäivällä sellaisen ihan kunnon puolentoista tunnin lenkin poikien kanssa tuonne yläjuoksulle päin. Lenkki oli oikein rento ja kiva ja Kári sai taas mennä irti pitkät pätkät. Voi kuinka musta onkaan ihanaa kun toinen on noin varma irtokoira. Toivon niin sydämeni pohjasta että tämä säilyy... Sitten käytin ne vielä pikkulenkillä, ennen kuin lähdin serkkuni kanssa kylpylään ja syömään ja hemmottelemaan itseäni ja sitä! Tää oli sille serkulle yllätys ja samalla sen joulu- ja synttärilahja. Ja koska sillä on ihan mies ja kavereita, niin ne jopa lupasivat siivota heidän kodin sillä aikaa. Joten kokonaisvaltainen rentoutuspäivä hälle. Heillä on siis puolitoista vuotiaat kaksoset, joista toisen kummi olen. JA koska lapsia on tuplat on myös päivät äidille varsin rankkoja. Toki varmaan isälle yhtälailla. :) Meillä oli oikein ihanaa ensin vähän kylpylässä lutia ja sitten mä menin jalkahoitoon ja serkku aromahierontaan. Sitten käytiin vielä Teinissä syömässä. Huoh. Ja koiratkin sai tänne toisen serkun miehen hoituriksi, joten nekin pääsi vielä lenkille ja saivat seuraa josta kovin pitävät.

Perjantaina tein sitten pitkän aamulenkin ennnen töitä. Kierrettiin toi jokilenkki. Oli oikein mukava lenkki ja Kári tietty taas suuren osan irti pääsi pinkomaan. Toki astuin itse oikein kunnolla pimeässä ojaan.. Onneksi ei nyrjähtänyt mikään paikka. Töiden jälkeen meillä oli pitkästä aikaa jotain koulutuspuolta tiedossa, kun molemmilla oli rallytokoa. Ensin Kárin kanssa. Kaikki muu meni oikein hyvin, mutta jostain syystä se tokoeste oli todella jännä. Hassua kun agiesteen menee kuin vettä vaan, mutta jostain syystä tuo oli sellainen, että joka kerta piti miettiä, josko siitä menee yli tai ei... Mutta kaikki muu meni oikein sujuvasti. Imir oli aivan siis todella hyvä! Se teki lähes kaiken kuin vettä vaan ja oikein innolla myös. Ehkä tauko teki hyvää? Toki vasemmlle kääntymiset on hankalia ja varmaan tulee aina oleen, mutta en ota niistä ressiä, tekee niin hyvin kuin takapäänsä sallii ja niillä mennään. Tehtiin pari hyppyä myös ja se meni loistavasti! Vain pienen pieni käden heilautus enää tarvittiin. Pian jo ehkä ilman merkkiä? Mulla on tässä vähän uudelleen syttynyt toive, että saisin Imirin seuruun ja paikkamakuun sen verran kuntoon että jos kuitenkin sitä tokon alo-luokkaa menis koittamaan joskus. Ei vielä, mutta ensi talvena ehkä? Siis toisin sanoen hallikaudella. Ulos ei mennä. :) Ehkä vielä joskus. Paikkamakuukin oli sillä jo hyvä, mutta nyt ei oikein malta siellä niin kauaa pysyä. reeninpuutetta siis. Että tällaista. Seuraavaksi päivityksiä Jyväskylästä. :D